Tuokko Yhtiöt
Tietoa meistä
Tuokko on vuonna 1971 perustettu asiantuntijaorganisaatio, joka on
kasvanut yhdeksi Suomen suurimmaksi perheyritykseksi alallaan. Tuokko
työllistää noin 100 taloushallinnon, tilintarkastuksen, verotuksen ja
liiketoiminnan kehittämisen ammattilaista Suomessa ja Virossa.
Palveluvalikoimaamme kuuluvat lakisääteiset tarkastukset, kirjanpito,
veroneuvonta, yritysjärjestelyt sekä liikejohdon neuvonta.
Pääkonttorimme sijaitsee Helsingissä, mutta viisi aluetoimistoamme ja
yhteistyökumppanimme mahdollistavat vahvan toiminnan ympäri Suomen.
Toimintamme periaatteina ja ehdottomina kulmakivinä ovat aina olleet
perusarvomme:
Asiantuntemus, luotettavuus, palvelualttius ja asiakkaan
kunnioittaminen.
Yrittäjätaustamme on antanut korvaamatonta kokemusta liiketoiminnan
johtamisesta. Yrittäjyyden ymmärtämisestä on hyötyä yritysjohtoa
avustavissa tehtävissä ja kokonaiskuvan hahmottamisessa. Kun itse on
kokenut johtamisen haasteet, tulee tarkasteluun sitä syvyyttä, jonka voi
hankkia vain kokemuksella.