Historiaa

Monet yritystoimintaan liittyvät asiat ovat kuluneiden 45 vuoden aikana muuttuneet. Yritystoimintaa säätelevä lainsäädäntö on kokenut todella huomattavat muutokset. Osakeyhtiölaki on kirjoitettu kokonaan uusiksi. Samoin on käynyt osuuskuntalaille, henkilöyhtiöitä, avoimia- ja kommandiittiyhtiöitä koskevalle laille kuten myös yhdistys- ja säätiölaille. Uusiksi on kirjoitettu myös asunto-osakeyhtiötä koskeva laki. Kuten edellä oleva luettelo osoittaa, kaikki keskeiset yhteisöjen ja säätiöiden toimintaa säätelevät lait ovat täysin muuttuneet.

Yritysverotus on myös elänyt omaa varsin muutosrikasta elämäänsä. Laki elinkeinotulon verottamisesta (EVL) säädettiin 1968. Laki on kokenut suurempia ja pienempiä muutoksia vuosittain. Kun yhteisöverokanta vuosina 1968 – 1985 oli varsin korkea n. 60 % etupainotteisilla poistoilla, verotuksessa sallituilla varauksilla ja erilaisilla, etupäässä kehitysalueita koskevalla verohuojennuslailla oli oleellinen merkitys lopullisen veron määräytymisessä. Kaikki tämä merkitsi sitä, että verosuunnittelulla oli huomattavasti nykytilannetta suurempi merkitys. Tosin pitkäjänteinen verosuunnittelu ei lukuisista ja jatkuvista lainsäädännön muutoksista johtuen ole meillä aina ollut mahdollista.

Vuonna 1993 toteutettiin ns. suuri verouudistus uudistamalla pääomatulojen ja yritystulojen verotus. Uudistuksen taustalla olivat kansainvälisten pääomaliikkeiden vapautuminen sekä muissa pohjoismaissa toteutetut verouudistukset. Henkilöverotukseen liittyen käyttöön otettiin ns. eriytetty tuloverojärjestelmä, jossa ansiotulot jäivät edelleen progressiivisen verotuksen piiriin, kun taas pääomatuloja alettiin verottaa yhtenäisen suhteellisen verokannan mukaan. Yritykseen sijoitetun pääoman verokohtelu on vuosikymmenten aikana vaihdellut suuresti. Vieraalle pääomalle maksettu korko on lähtökohtaisesti ollut täysimääräisesti vähennyskelpoinen, kun taas oman pääoman ehtoiselle rahoitukselle maksetun korvauksen eli osingon verotus on ollut aivan eri asemassa. Osingot ovat meillä ääritilanteessa verotetut jopa kahteen kertaan. Asian tilaa korjaamaan säädettiin aikanaan (1988) laki yhtiöveron hyvityksestä. Sen elinkaari oli kuitenkin varsin lyhyt. Tästä erilaisesta verotuskäytännöstä on ollut seurauksena mm. se, että suomalaiset yritykset olivat viime vuosituhannen lopulla keskimäärin varsin velkaisia eli niiden omavaraisuusaste oli huono. Vakavaraisuuden merkitystä yritystoiminnassa ei meillä vieläkään verotuksessa täysin mielletä. Yritysverotuksen kehitystä viime vuosikymmeninä käsitellään jäljempänä tämän kirjan sivuilla.

Tilinpäätöskäytäntö ja sisältö ovat nekin 45 vuoden aikana kokeneet perusteellisen muutoksen. Unholaan ovat jääneet esimerkiksi TLH ”tuotot liikkeen harjoittamisesta” tasekaava, jossa tappio esitettiin taseen vastaavaa puolella ”varoina” kuten myös ”tulostase” eli nykyistä tuloslaskelmaa edeltänyt kaava, jossa tuotot ja kulut esitettiin vastakkaisasetteluna. Tilinpäätöksen lukija ei aina ole pysynyt kärryillä eikä ole tiennyt, onko toimintakertomus tilinpäätöksen osa vai ei, kuten ei sitäkään, mikä on vuosikertomuksen ja toimintakertomuksen ero. Käsitteistö on muuttunut, kuten niiden sisältökin. Oman panoksensa muutosprosessiin on tuonut kansainvälisyys omine käsitteineen, joista esimerkiksi IFRS kirjainyhdistelmä on asiaa tuntemattomalle ”täyttä hepreaa”. Tilinpäätöskäytännön kehitystä tarkastellaan jäljempänä tämän kirjan sivuilla.

Konsernitilinpäätökset tulivat Suomeen 1980- luvulla, kun osakeyhtiömuotoisilta yrityksiltä edellytettiin konsernitilinpäätöksen laadintaa vuodesta 1982 lähtien. Konsernitilinpäätöksen laatimisvelvoite sisällytettiin vuodesta 1993 lähtien kirjanpitolakiin, jolloin se lähtökohtaisesti koski kaikkia kirjanpitovelvollisia. Konserni- käsitettä ja sen määrittelyä on pyöritelty osakeyhtiölain ja kirjanpitolain välillä. Käsitteen määrittely on saanut todennäköisesti pysyvän paikkansa nykyisessä kirjapitolaissa. Olemme olleet eturivissä edistämässä ja kehittämässä suomalaista konsenitilinpäätöskäytäntöä.

Konsernitilinpäätöksen laadintavelvollisuutta koskevia poikkeussäännöksiä on myös muutettu niin, että on ollut vaikea pysyä perässä kenen se tulee laatia ja kenen ei. Konsernitilinpäätöksen merkitys on myös kokenut muutoksia. Aluksi konsernitilinpäätös tuli ottaa huomioon emoyrityksen osingonjakoa rajoittavana, nyttemmin ei. On todennäköistä, että se vielä palaa rajoittavaan rooliin, kunhan realisoituvat ne ongelmat, jotka nykykäytännön sallimina ”kätketään” alakonserniin piiloon.

Ulkomaisten luottojen vapauttaminen 1987 johti Suomen 1990- luvulla historiansa suurimpaan lamaan. Tuon kymmenen vuoden aikana 48.500 yritystä ajautui konkurssiin, kun 1991 tuli se yö, jonka aikana Suomen yliarvostetun markan kurssi romahti 44 % ja yrittäjä, jolla illalla oli miljoonan markan laina sai huomenlahjana puolet lisää. Konkurssien seurauksena 90- luvulla tapahtui historiamme suurin varallisuuden uusjako. Näitä asioita tarkastellaan myös tämän kirjan sivuilla.

90- luvun tapahtumien seurauksena myös insolvenssilainsäädäntö uudistui. Säädettiin mm. uusi konkurssilaki, laki yritystoiminnan saneerauksesta ja laki takaisinsaannista konkurssipesään. Säädettiin laki konkurssipesän hallinnon valvonnasta sekä perustettiin konkurssiasiamiehen virka 1995 ja konkurssiasian neuvottelukunta – molemmat 90- luvun tapahtumia ajatellen ainakin 5 vuotta liian myöhään.

Erityistarkastukset konkurssipesissä ja yrityssaneerauksissa yleistyivät 90-luvulla – tai paremmin sanottuna alkoivat yleistyä. Niissä tarkastuksen kohteen olivat uuden takaisinsaantilain mukaiset maksujen palautukset konkurssipesään kuten myös yhtiön johdon toiminta ennen konkurssia.

90-luvulla suoritimme lähes kaikki miljardiluokan konkursseihin ja yrityssaneerauksiin liittyneet erityistarkastukset. Joukossa olivat mm. Hankkija, Novera, Eka Kansa ja Haka. Kaikkiaan olemme tähän mennessä olleet mukana yli 2000 yrityssaneerauksiin ja konkursseihin liittyvissä erityistarkastuksissa. Viimeisimmistä suurista tarkastuskohteistamme mainittakoon Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesän erityistarkastus. Erityistarkastukseen liittyviä asioita on käsitelty myös eräissä artikkeleissa tämän kirjan sivuilla.

Hallituskäytäntö on vuosien varrella kokenut myös merkittävän muutoksen. Suomeenkin rantautunut muutosprosessi sai alkunsa 2000- luvun alussa. Se alkoi Atlantin takaa sen jälkeen kun suuri amerikkalainen yritys Enron Corp. oli ajautunut konkurssiin kauaskantoisine seurauksineen vieden mukanaan mm. maailman silloisen suurimman tilintarkastustoimiston Arthur Anderssenin. Enron ei suinkaan ollut ainoa, samoihin aikoihin konkurssiin meni Atlantin takana lukuisa määrä yrityksiä ja esimerkiksi 25 suurimman konkurssiin menneen amerikkalaisen yrityksen varat ennen konkurssia olivat 670,4 miljardia dollaria.

Yrityksen hallitukselle laadittiin uusi ”hyvää hallintotapaa” koskeva ohje. Hallituksen jäsenten riippumattomuustarkastelu tuli kuvaan, kuten myös erilaiset hallituksen toimikunnat kuten nimitysvaliokunta, tarkastusvaliokunta ym. Ohjeista huolimatta on pakko todeta, ettei hallituksen vastuuta vieläkään aina tiedosteta eikä vastuu aina realisoidu käytännössä.

Tilintarkastajakuntakin sai osansa tästä ohjeviidakosta. Hyvää tilintarkastustapaa koskeva monisata- ellei monituhatsivuinen ohjeisto levisi ympäri maailman ja otettiin suurin piirtein sellaisenaan käyttöön meilläkin. Tilintarkastusta koskevia muutoksia on käsitelty enemmälti jäljempänä tämän kirjan sivuilla.

Suomen taloustilanne on 45 vuoden aikana kokenut muutoksia sekin. 70- ja 80- luvuilla vientimme oli kaksijakoinen; itävienti, joka tapahtui bilateraalisella pohjalla tavaranvaihtona ja länsivienti, joka tapahtui kilpailutilanteessa valuuttapohjaisesti. Itäviennissä kyse oli etupäässä tavaroiden vaihtosuhteesta öljyyn, kun taas länsiviennissä kyse oli kilpailukyvystä. Itäviennissä asia hoidettiin neuvottelemalla, länsiviennissä devalvoimalla. Sotiemme jälkeen markka devalvoitiin 14 kertaa ja lähinnä puunjalostusteollisuuden ehdoilla.

Siirtyminen euroon muutti tilanteen täysin devalvointimahdollisuuden poistuttua. Kilpailukyky on haettava muilla keinoin; tehokkuutta, tuottavuutta ja muutosvalmiutta lisäämällä ja pyrkimällä sopeuttamaan kustannustasomme kilpailijoidemme tasolle. Tämä ei välttämättömyydestään huolimatta näytä olevan kovin helppoa.

Yrittäminen ja yrittäjyys ovat ne eväät, joilla Suomi nostetaan jaloilleen. Työllisyyden kannalta avainasemassa ovat pk-sektorin yritykset, jotka viime vuosina ovat suurimmalta osalta olleet työpaikkoja lisäävä taho. Huolehtia tulisi ajoissa siitä, ettei omistajuus siirry liiaksi ulkomaisiin käsiin. Omistuksen siirtyminen vie muutaman vuoden viiveellä mukanaan tuotannon ja sen myötä myös työpaikat.

 

Yrjö Tuokko              Timo Tuokko